Kulttuuri ja elinkeinoelämä ovat kaksi eri maailmaa. Näin sitä usein sanotaan. Olen jo pitkään pitänyt tätä harhaanjohtavana ajatuskulkuna.
On totta, että kulttuuria tehdään paljon julkisesti tuetuissa rakenteissa ja liiketoimintamalli on siis erilainen kuin yksityisellä yrityksellä.
Kuitenkin, sekä kulttuurikentän että yrityskentän ytimessä ovat ihmiset, joilla on ideoita. Ja niitä kehitetään ja jalostetaan aina jossakin kontekstissa ja ympäristössä.
Voisiko suomalaisilla yrityksillä olla vielä enemmän kansainvälistä menestystä, mikäli ne ammentaisivat maamme kulttuurisesta pääomasta? Pohjoismaisuushan kiinnostaa – suomalaisuus kiinnostaa.
Tunnen perinpohjaisesti ranskalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa ja siellä tämä osataan. Macron vastaanottaa vieraansa Versailles’n palatsissa. Olympialaisten avajaiset olivat todellista ranskalaisen historian ja kulttuurin tykitystä.
Yksi maailman menestyneimmistä yrityksistä ja ihmisistä niiden takana on LVMH ja Bernard Arnault. Kiinnostavaa on, mitä Arnault aikanaan oivalsi.
Hän ymmärsi mielestäni muita aiemmin, mikä on kulttuurisen pääoman arvo. Toki hän sitten liikemiehenä osasi myös tehdä oivalluksensa jälkeen oikeita siirtoja.
Tarinan mukaan hän istui newyorkilaisessa taksissa ja jutteli kuljettajan kanssa. Kuljettaja ei kysyttäessä tiennyt presidentti Georges Pompidou’ta, mutta hän tiesi Christian Diorin. Arnault, joka on muuten erinomainen pianisti ja suuri taiteen kerääjä, jäi pohtimaan tätä. Loppu on historiaa. Hän oivalsi, että ranskalaisuuteen liittyy sellaista kulttuurista pääomaa, joka voidaan tiivistää mielikuviin huikeasta estetiikan tajusta, muodin huippumaasta ja tunteesta jostakin paremmasta, jota asiakas ostaa ostaessaan ranskalaista muotia – ja tälle voi laittaa kalliimman hinnan. Ostamalla ranskalaista muotia ostaa ranskalaisen kulttuurisen pääoman tuotteen.
Samalla tavalla me haluamme tehdä menestystarinaa suomalaisesta saunasta, suomalaisesta sisusta, suomalaisesta musiikki-ihmeestä, Tove Janssonin Muumeista ja niin edelleen. Mielestäni tarvitsemme taidekentän ammattilaisia tekemään näitä ilmiöitä vielä näkyvämmäksi, jotta vahvistamme kulttuurista pääomaamme ja sitten yritysten huipputekijät vievät näitä tuotteina maailmalle. Tarvitaan ylpeyttä omasta kulttuuristamme – mutta myös sen sanoittamista, kuvaamista ja mielikuvien luomista.
Tarvitaan kulttuurikentän ja yrityskentän yhteistyötä, kahden kentän ennakkoluulotonta verkostoitumista.
Pompidou’kin varmaan nykyään tunnetaan paremmin, mutta ehkä kuitenkin parhaiten hänen aloitteestaan perustetun nykytaiteen museon eli Centre Pompidoun ansiosta. Ja Arnault’n rakennuttama Fondation Louis Vuitton on sekin sisällöllisesti todella laadukas eikä vain vaikuttava maamerkki – eli mutkat suoristaen taidekenttäkin on hyötynyt hänen oivalluksestaan.